Jazz oli Suomessa pitkään suhteellisen harvan harrastajajoukon musiikkia. 1990-luvulla yleisöpohja laajeni. Siihen vaikutti merkittävästi kahden yhtyeen, Trio Töykeiden ja Perko-Pyysalo Poppoon saavuttama suosio. Muutosta kuvasi sekin, että ensimmäistä kertaa suomalaiset jazzlevyt nousivat hittilistoille.
Sibelius-Akatemiassa 1980-luvulla alkanut jazzin koulutus alkoi nostaa esiin entistä osaavampia muusikkoja, joista monista tuli Suomijazzin uutta ydinjoukkoa.
Lisäksi vuonna 1995 alkanut Suomen EU-jäsenyys heijastui vähitellen myös jazziin, sillä jäsenyyden myötä suomalaisille opiskelijoille avautuivat muun muassa Erasmus-ohjelman puitteissa mahdollisuudet vaihto-opiskeluun ulkomaisissa korkeakouluissa. Monet jazzin opiskelijat tarttuivat tähän tilaisuuteen, jolla oli merkittävä vaikutus myös heidän kansainväliseen verkostoitumiseensa.
Suomeen iski 1990-luvussa talouslama, joka ei onneksi vaikuttanut merkittävästi jazziin. Suomen Jazzliitto joutui tosin vähentämään kiertueitaan, mutta muuten toiminta oli aktiivista. Liitto tuotti vuosikymmenen alussa edelleen Pori Jazziin Ultra Music Meeting -pienoisfestivaalin, joka vuonna 1992 siirtyi Keravalle. Yksi liiton hankkeista oli kahtena vuonna järjestetty showcase-tyyppinen suuri Jazz Jamboree -tapahtuma, joka esitteli suomalaisia yhtyeitä festivaali- ja keikkajärjestäjille.
Vuonna 1990 perustettiin Suomen Jazzarkisto keräämään talteen suomalaisen jazzin historiaan liittyvää aineistoa. Vuonna 1997 arkiston uudeksi nimeksi tuli Suomen Jazz & Pop Arkisto ja toiminta laajeni kattamaan koko suomalaisen populaarimusiikin kentän. Vuodesta 2017 arkisto on toiminut nimellä Musiikkiarkisto.
Jälleen uusia festivaaleja
Ensimmäinen 1990-luvun uusista festivaaleista oli Suomen vanhimman jazzyhdistyksen Hämeenlinnan Soitannollisen Kerhon LinnaJazz. Vuonna 1991 perustetun ja edelleen toimivan festivaalin päätapahtumat on järjestetty Linnanpuistossa, mutta esiintymisiä on myös ravintoloissa ja baareissa. LinnaJazzin ohjelmapolitiikka on ollut väljä, sillä sen konserteissa on alusta lähtien kuultu jazzia laidasta laitaan aina dixielandista freehen.
Toinen hämäläinen festivaali on Lahden Jazztori, joka järjestettiin pienimuotoisena ensimmäisen kerran vuonna 1989. Se kasvoi pian mittavaksi tapahtumaksi. Vuodesta 2017 alkaen tapahtuma muuttui kaupunkifestivaaliksi ja laajentui torilta useille lähikorttelien konserttipaikoille. Nykyään Jazztorin tuotannosta vastaa pääosin Lahti Big Band ry.
Turun saaristossa vuodesta 1990 alkaen järjestetty Korpo Sea Jazz on pysynyt pienimuotoisen alusta alkaen. Festivaali on silti kyennyt tarjoamaan ohjelmistossaan laadukkaita kotimaisia artisteja.
Kerava Jazz on Tampere Jazz Happeningin ja Raahen Rantajatsien ohella jazzin reuna-alueisiin keskittyvä festivaali. Se sai alkunsa Suomen Jazzliiton Ultra Music Meetingin siirryttyä Keravalle 1992. Jazzliitto vastasi tapahtumasta vuoteen 1996, jonka jälkeen paikallinen jazzyhdistys on hoitanut järjestelyn.
Kaamosjazzin ohella toinen pohjoinen festivaali on ollut vuonna 1997 alkanut alkutalven Ylläs Jazz Blues. Sen tapahtumat ovat levinneet moniin Ylläksen alueen ravintoloihin ja muihin tiloihin. Eksoottisimpia ovat olleet lumimajassa majassa järjestetyt pienimuotoiset konsertit.
Pori Jazzia ei pienimuotoisuus enää leimannut 1990-luvulla, sillä ohjelmiston laajentaminen jazzin ulkopuolelle lisäsi yleisöä Kirjurinluodon pääkonserteissa. Huippu saavutettiin vuonna 1998, jolloin Genesis-yhtyeen entisen rumpalin Phil Collinsin orkesteria pakkautui Kirjurinluodolle kuuntelemaan 30 000 hengen yleisö. Se oli osaltaan vauhdittamassa ajatusta entistä suuremman konserttiareenan saamista festivaaleille. Hanke toteutui vuonna 2002, jolloin viereiselle Pormestarinluodolle valmistui Porin Areena.
Trio Töykeät: yli 2000 keikkaa 43 maassa
Kaikkien aikojen menestyksekkäin suomalainen jazzyhtye on toistaiseksi ollut Trio Töykeät. Se syntyi pianisti Iiro Rantalan aloitettua vuonna 1988 opiskelut Sibelius-Akatemian jazzosastolla, jonne basisti Eerik Siikasaari ja rumpali Rami Eskelinen olivat jo aiemmin hakeutuneet. Trion ensimmäinen julkinen esiintyminen oli April Jazzissa keväällä 1988. Se huomioitiin laajalti medioissa. Menestys jatkui, kun trio voitti myöhemmin syksyllä eurooppalaisten jazzyhtyeiden kilpailun Belgiassa.
Trion konsepti oli alusta alkaen selkeä. Rantalan virtuoosimaiseen soittoon yhdistyivät hänen sävellyksistään yhdessä tehdyt taidokkaat sovitukset ja esityksiä leimannut huumori.
Trio esiintyi 1980-luvun lopulla pääosin Suomessa. Sen ensimmäinen levy Päivää julkaistiin 1990. Samana vuonna Rantala ja Eskelinen lähtivät opiskelemaan New Yorkiin Manhattan School of Musiciin, missä Rantala siirtyi pian jazzlinjalta klassiselle puolelle.
Kaksikon New Yorkin vuosinakin trio teki kiertueita Euroopan lisäksi myös muualla maailmassa. Rantalan ja Eskelisen palattua New Yorkista Suomeen uusina kohteina avautuivat vuodesta 1993 alkaen Australia ja Itä-Aasia, minne australialainen Henk vanLeeuwen järjesti Töykeille lukuisia pitkiä kiertueita. Ulkomailla trion uskottavuutta vahvisti yhtyeen solmima levytyssopimus maailmanlaajuisesti toimivan PolyGramin (myöhempi Universal) kanssa. Se julkaisi 1990-luvulla kolme Töykeiden albumia (G´day,Jazzlantis ja Sisu) Emarcy-merkillä ja vielä Kudos-albumin vuonna 2000 Universal-merkillä.
Pääosa levyillä olleista kappaleista oli Rantalan sävellyksiä, mutta joukossa oli lainojakin: bebop-mestari Charlie Parkeria ja Suomi-iskelmän Juha Vainiota. Levyt menestyivät Suomessakin, vaikka trioa ei kotimaassa enää juuri kuultu muulloin kuin festivaalikeikoilla. Yrjö-palkinnon Siikasaari sai 1995 ja Rantala 1996.
2000-luvun puolella yhtyeen kova keikkatahti jatkui niin Euroopassa kuin sen ulkopuolellakin. Levy-yhtiöksi vaihtui maineikas Blue Note. Yhtiön ensimmäinen Töykeät-julkaisu High Standards (2003) sisälsi jazzkappaleiden lisäksi muun muassa keikkasuosikiksi muodostuneen Rami Eskelisen versioinnin Black Sabbathin heavy metal -klassikosta Paranoid.
Toisella Blue Note -albumilla (Wake, 2005) ei ollut enää yhtään Rantalan sävellystä, vaan standardien lisäksi Siikasaaren ja Eskelisen kirjoittamia kappaleita. Viimeinen trion levy oli vuonna 2007 julkaistu live-albumi One Night in Tampere. Seuraavana vuonna Rantala ilmoitti, että trion toiminta päättyy. Tuolloin yhtye oli esiintynyt yli 2 000 kertaa 43 maassa.
Iiro Rantala oli jo aiemmin ehtinyt tehdä Töykeiden lisäksi paljon muutakin kuten säveltää monenlaista musiikkia soolopianoteoksista oopperaan ja pianokonserttoon asti. Vuonna 2010 hän aloitti yhteistyön saksalaisen jazziin erikoistuneen ACT-yhtiön kanssa. Edelleen jatkuvan yhteistyön tuloksena on syntynyt runsaat toistakymmentä sisällöiltään ja esityskokoonpanoiltaan vaihtelevaa albumia. Joukossa on soolo- ja triolevyjä, mutta myös orkesterilevyjä, joilla Rantala esiintyy pianosolistina. ACT-kauden aikana Keski-Eurooppa on muodostunut Rantalan tärkeimmäksi työmaaksi.
Perko-Pyysalo Poppoo
Toinen 1990-luvun yhtyeilmiö oli edellisenä vuosikymmenenä Porissa läpimurtonsa tehneiden alttosaksofonisti Jukka Perkon (s. 1968) ja vibrafonisti Severi Pyysalon (1967–2026) vuonna 1993 perustama Perko-Pyysalo Poppoo. Mukaan yhtyeeseen saatiin lisäksi Trio Töykeissä soittanut basisti Eerik Siikasaari ja vuonna 1990 Roomassa nuorten solistien kilpailun voittanut rumpali Marko Timonen.
Yhtyeen virtuoosimainen mutta samalla myös helposti lähestyttävä musiikki saavutti välittömästi suurta suosiota. Siitä tuli hyvin kysytty yhtye muuallekin kuin jazztilaisuuksiin. Nelikon ensilevy Garden of Time ilmestyi vuonna 1993. Seuraavana vuonna yhtye yhtye sai rahallisestikin merkittävän Nuoren Taiteen Suomi-palkinnon. Euroopan esiintymisten lisäksi yhtye teki vuonna 1995 kuudentoista konsertin kiertueen Australiassa.
Yhtyeen toinen, vuonna 1995 ilmestynyt levy oli erikoisempi. Siinä laulusolistina oli Vesa-Matti Loiri. Hän tulkitsi nuorena kuolleen runoilija Uuno Kailaan tekstejä, jotka Perko ja Pyysalo olivat säveltäneet lauluiksi.
Pian levyn ilmestymisen jälkeen basisti ja rumpali vaihtuivat. Siikasaaren ja Timosen tilalle tulivat Ville Huolman ja Teppo Mäkynen. Samalla nimi lyheni Poppooksi. Suosiostaan huolimatta Poppoolla ei ollut levytyssopimusta minkään yhtiön kanssa, vaan sen ainoan levyn julkaisi Pori Jazz vuonna 1998. Tehtyään pitkän kiertueen Euroopassa Poppoo lopetti toimintansa vuonna 2000.
Poppoon hajoamisen jälkeen Perkolla ja Pyysalolla riitti erilaisia projekteja. Perkon merkkihanke vuonna 2000 oli Suomessa aloittaneelle Blue Note -merkille levyttänyt Hurmio-orkesteri, joka tulkitsi Olavi Virran tunnetuksi tekemiä kappaleita jazzillisin sävyin. Hurmio ei toiminut pitkään, mutta se ehti tehdä kiertueen Australiassa. Vuonna 2003 Perko levytti Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin kanssa virsiä sisältäneen Kaanaanmaa-albumin, josta tuli hänen eniten myyty albuminsa.
Severi Pyysalon ja kitaristi Teemu Viinikaisen kanssa muodostetussa triossa Perko esitti niin ikään hengellistä musiikkia. Yhtye julkaisi kaksi albumia. Muita Perkon yhtyeitä ovat olleet muiden muassa Avara, jossa kitaristeina olivat Jarmo Saari ja Teemu Viinikainen, jazzstandardeja levyttänyt Streamline Jazztet ja Dizzy Gillespien tunnetuksi tekemiä kappaleita soittanut Tritone. Viimeksi mainitussa mukana olivat basisti Antti Lötjönen ja rumpali Teppo Mäkynen. Severi Pyysalo tunnettiin virtuoosimaisena soittajana, mutta hän myös sävelsi paljon ja usein laajamittaisiakin teoksia. Yksi niistä oli Turun Filharmonisen orkesterin tilaama konsertto orkesterille. Hänen teoksiaan ovat esittäneet myös Radion sinfoniaorkesteri ja UMO. Vuonna 2017 Pyysalo teki rockmuusikko Kauko Röyhkän kappaleista jazzsovituksia ja myös esiintyi Röyhkän kanssa kiertueella.
Storyville kotipesäksi perinteiselle jazzille
Groovyn sulkemisen jälkeen perinteinen jazz oli Helsingissä vaikeuksissa esiintymispaikkojen puutteen takia. Tilanteen parantamiseksi syntyi vuonna 1992 yhdistys nimeltä Classic Jazz ry, joka samana vuonna järjesti ensimmäisen Classic Jazz -festivaalinsa Savoy-teatterissa. Paikalla oli myös insinööri Jorma Railonkoski, joka kertoi suunnittelevansa perinteiseen jazziin keskittyvän jazzklubin avaamista. Suunnitelma toteutui Eduskuntatalon kainalossa tammikuussa 1993, kun entisestä hiilikellarista ravintolaksi kunnostettu Storyville avattiin.
Storyvillen kukoistusaika kesti pitkälle 2000-luvun puolelle. Tuona aikana siellä esiintyi lukuisia ulkomaisia tunnettuja kokoonpanoja pääosin pohjoismaista, mutta myös Keski-Euroopasta ja Englannista. Klubi myös elvytti monia suomalaisia dixielandia ja New Orleans -jazzia soittavia kokoonpanoja tarjoamalla niille esiintymispaikan. Säännöllisiä Storyvillen esiintyjiä ovat olleet DDT Jazz Band ja Antti Sarpila.
Myöhemmin Storyvillen tiukka perinnejazziin nojaava ohjelmapolitiikka laajentui myös modernimpaan suuntaan sekä muihin musiikin lajeihin. Kesäisin Storyville on tarjonnut suositulla ulkoterassillaan viikoittain ilmaisia jazzkeikkoja.
Pori Jazz yritti kahdesti Helsinkiin
Lokakuussa 2005 aloitti Helsingin Royal -ravintolaan klubiksi remontoitu Royal Cotton Club. Se oli Pori Jazzin, UMO:n, tilan omistavan Svenska Teaternin ja ravintolatoiminnasta vastanneen Arctian yhteishanke. Pori Jazz halusi laajentaa toimintaansa Helsinkiin, ja UMO puolestaan tarvitsi uuden esiintymis- ja harjoitustilan Asematunnelissa sijainneen Jumo Jazz Clubin tilalle. Avajaisissa UMO:n vieraana oli maineikas tenorisaksofonisti Michael Brecker. Konsertti myös julkaistiin levyllä.
Alussa uusi klubi veti hyvin yleisöä. Jopa silloinen tasavallan presidentti Martti Ahtisaari tuli kuuntelemaan ainoan kerran Suomessa käynyttä Randy Westonia. Alkuinnostuksen jälkeen klubi alkoi hiipua nopeasti osin heikosta markkinoinnista ja epämääräistyneestä ohjelmapolitiikasta johtuen. Viimeiset chorukset Royal Cotton Clubilla soitettiin vuoden 2006 lopulla.
Pori Jazz yritti vielä 2000-luvullakin rantautua Helsinkiin. Se perusti vuonna 2010 yhdessä yökerhoyrittäjä Sedu Koskisen kanssa ravintola Mikadon entisiin tiloihin jälleen New Yorkin mallin nimetyn Birdland-klubin. Avajaiset toukokuun lopussa olivat komeat. Ensimmäisinä kuukausina Birdlandissa kuultiin laadukkaita esiintyjiä, mutta jo syksyllä klubin toiminta alkoi hiipua. Birdlandin tarina päättyi tammikuussa 2011 runsaan puolen vuoden päästä avaamisesta.
Pysyväksi jääneitä klubeja
Pysyväksi jääneistä helsinkiläisistä esiintymisareenoista tunnetuimpia on ollut Hakaniemen Juttutuvassa 1997 aloittanut Rytmihäiriöklubi, joka on tarjonnut korkealuokkaista ja tyyleiltään vaihtelevaa jazzia keskiviikkoisin. Lähes kolmenkymmenen toimintavuoden aikana Juttiksessa ovat soittaneet käytännössä kaikki suomalaisen jazzin kärkinimet, mutta myös lukuisat aloittelevatkin bändit. Kotimaisten esiintyjien lisäksi paikassa on kuultu myös monia ulkomaisia artisteja. Kiistaton houkutin yleisölle on ollut sekin, että klubi on alusta lähtien tarjonnut ilmaisen sisäänpääsyn.
Olle Ekmanin vetämä Sture Jazz Bar Sturenkadulla Helsingin Vallilassa aloitti niin ikään vuonna 1997. Jazz-keikkoja kuultiin sunnuntaisin. Aluksi Sturessa soitti vanhemman polven muusikkoja, mutta pitkälle 2020-lukuun asti toimineessa paikassa alkoi vähitellen käydä nuorempiakin soittajia.
Pitkäikäinen on ollut myös vuonna 1992 Jyväskylän keskustaan avautunut Jazz Bar. Vuonna 2007 nimensä Poppariksi muuttanut baari on ollut perinteisesti Suomen Jazzliiton kiertueiden vakioetappi, mutta se on tarjonnut soittomahdollisuuksia myös kaupungin omille muusikoille. Jazzin lisäksi Popparissa soitetaan etenkin rockia.
Suomalaista jazzia kaukomaihin
Suomalaisen jazzin todellinen vientitykki Euroopan ulkopuolelle on ollut australialainen promoottori Henk van Leeuwen, joka vuosina 1993–2018 järjesti 150 kiertuetta eurooppalaisille muusikoille. Heistä suuri osa oli suomalaisia. Australian lisäksi kiertueet suuntautuivat Aasiaan ja myös Pohjois-Amerikkaan. Virkamiehenä toiminut ja pohjoismaisesta jazzista pitänyt van Leeuwen sai kipinän kiertuemanagerointiin tavatessaan Trio Töykeät Melbournessa, jonne paikallinen Suomi-Seura oli kutsunut yhtyeen. Vierailu päättyi nolosti, sillä kolmikko karkotettiin maasta viisumiepäselvyyksien takia. Sitä ennen van Leeuwen oli kuitenkin luvannut järjestää yhtyeelle kiertueen Australiassa.
Lupaus toteutui vuonna 1993, jolloin Töykeät teki 27 konsertin kiertueen virkamiesuransa jättäneen Leeuwenin järjestämänä. Kaikkiaan Töykeät teki kaksitoista kiertuetta. Kuusi niistä oli Australiassa, loput eri puolille Aasiaa. Töykeiden hajottua Iiro Rantala teki vielä useita kiertueita yksin tai erilaisten triojen kanssa.
Töykeiden jälkeen lukuisat muutkin suomalaisartistit osallistuivat van Leeuwenin kiertueille Australiassa, Aasian maissa ja Pohjois-Amerikassa. Heihin kuuluivat muiden muassa Jukka Perko erilaisten yhtyeiden kanssa, Severi Pyysalo, Poppoo, Joona Toivosen trio, Ilmiliekki Quartet, Jari Perkiömäki, Antti Sarpila, Sun Trio, Panu Savolaisen Herd ja Espoo Big Band. Henk van Leeuwen palkittiin vuonna 2014 ansaitusti Suomen Leijonan ritarikunnan kunniamerkiilä.
Suomi–Ranska-akseli toimii edelleen
Toinen suomalaisen jazzin ja improvisoidun musiikin ansioitunut kansainvälistäjä on ranskalainen Charles Gil, jonka Vapaat äänet -agentuuri on organisoinut sekä ranskalaisten artistien tuomista Suomeen että suomalaisten vientiä Ranskaan.
Toiminta käynnistyi vuonna 1996. Gil ehdotti Suomen Jazzliitolle kiertuetta, jolla soittaisivat ranskalainen ja suomalainen yhtye. Ehdotus tuli hyvään saumaan, sillä Suomen ja Ranskan välillä oli käynnistynyt kulttuurivaihtohanke. Kiertue sai rahoituksen. Ensimmäisen kiertueen marraskuussa 1996 tekivät suomalainen Rollin’ Thunder (Iro Haarla ym.) ja ranskalainen Yves Robertin kvartetti. Vuosittaiset yhteiskiertueet ovat jatkuneet siitä lähtien.
Vapaiden äänten toiminta laajeni pian, kun Gil ryhtyi Ranskan kulttuuriministeriön tuella järjestämään lisää kiertueita ranskalaisille artisteille aluksi Suomeen ja pian myös Baltiaan ja muualle Pohjoismaihin. Vuosittain kiertueita on ollut 4–5.
Gil on myös toiminut aktiivisesti pohjoismaisen jazzin viejänä Ranskaan. Vuosien varrella hänen viemiään suomalaisia artisteja ovat olleet muiden muassa Mikko Innanen, Kalle Kalima, Teppo Hauta-aho, Veli Kujala, Aki Rissanen ja Pepa Päivinen. Suurimittaisimpia hankkeita ovat olleet kaksi Ranskassa järjestettyä festivaalia, joilla esiintyi pelkästään suomalaisia artisteja.