Äänilevyt ovat perinteisesti olleet tärkein media jazzin dokumentoinnissa. Valitettavasti suomalaista jazzia levytettiin varsin vähän sen alkuvuosikymmenten aikana. Toiseen maailmansotaan asti tehtyjen suomalaisten jazzlevyjen määrä oli laskettavissa yhden käden sormilla. Sodan jälkeen tilanne koheni hieman, mutta silti 1950-luvullakin levy-yhtiöt olivat varsin nirsoja julkaisemaan jazzia johtuen jazzlevyjen vähäisestä myynnistä. Useimmat tuon vuosikymmenen aikana julkaistut jazzäänitteet olivat 2–4 kappaletta sisältäviä EP-levyjä. Niiden myynti jäi muutamaan sataan, mikä ei kattanut kustannuksia. EP-linjasta poikkeus oli Scandia-Musiikin yhtiölle tehdyistä dixieland-äänityksistä koostettu 25 cm:n lp.
Suomalaisten jazzlevyjen discografian vuosilta 1926–1976 tehnyt Hans Westerberg on arvioinut, että 1950-luvun aikana Suomessa äänilevyille tallennettujen jazzesitysten määrä oli vain noin sata. Toisin sanoen koko tuon vuosikymmenen jazztuotanto olisi mahtunut suunnilleen kymmenelle LP-levylle, mikä oli murto-osa siitä mitä tuona aikana esimerkiksi naapurimaassa Ruotsissa jazzia levytettiin. Kattavan käsityksen suomalaisista jazzlevytyksistä vuosilta 1929–1960 saakin Musiikkiarkiston sivustolla kuunneltavissa olevalta Suomalainen Jazz 1929–1960-sarjan äänitteiltä.
Niukkuutta vielä 1960-luvullakin
Tilanne ei kovin paljoa vielä 1960-luvullakaan muuttunut. Silloin esiin noussut nuori muusikkopolvi pääsi hyvin valikoidusti levyttämään. Kun ulkomailla lp-levyistä oli jo jazzin kiistattomasti tärkein levyformaatti, ensimmäinen todellinen suomalainen jazz-LP julkaistiin vasta 1965. Tuo historiallinen levy oli Esa Pethmanin jazzia ja hänen säveltämää jazzillista kamarimusiikkia sisältävän Modern Sounds of Finland, jonka julkaisi Discophon Oy. Sama yhtiö julkaisi seuraavana vuonna Christian Schwindt-Henrik Otto Donnerin kvintetin For Friends and Relatives-albumin.
Molemmat levyt olivat arvostelumenestyksiä, mutta niiden myynti jäi niin vähäiseksi, ettei se innostanut Discophonia tai sen kilpailijoita jazzin tuottamiseen. Niinpä Discophon jätti kokonaan julkaisematta Pori Jazzin vakiovieraan Ted Cursonin suomalaisten muusikoiden kanssa 1968 tekemän valmiin studioäänityksen.
Tilannetta kuvaten 1960-luvun jälkipuoliskolla merkittävimmät modernin jazzin julkaisijat olivat neljä seitsentuumaista mini-LP:tä julkaissut Teekkarien Jazzkerho ja kirjankustantaja Otava, joka tuotti vuosina 1968–1970 kolme Eero Koivistoisen LP:tä. Aivan 1960-luvun loppuun ajoittui Finnlevyn ja Suomen Jazzliiton yhteistyössä toteuttama Nykysuomalaista-albumi, jonka toisella puolella oli Edward Vesalan nimissä olleen yhtyeen free jazzia. Toinen puoli sisälsi Seppo Paakkunaisen johtaman Soulset-yhtyeen esityksiä.
1970-luvulla aktiviteetti lisääntyi
1970-luvulle tultaessa alkoivat varsinaisetkin levy- yhtiöt aktivoitua jazzissa. Esimerkiksi EMI Finland aloitti monta vuotta kestäneen yhteistyön Heikki Sarmannon kanssa julkaisten useita hänen erilaisten kokoonpanojensa LP:itä. Kaupallisesti parhaiten menestyivät Sarmannon ja laulajatar Maija Hapuojan yhteistyön tulokset.
Markkinajohtaja Fazer-konsernin Finnlevy julkaisi myös 1970-luvulla tyylillisesti hyvinkin monenlaista jazzia kuten basisti Teppo Hauta-ahon freetä soittaneen Tuohi Klangin Penselman Hits Vol. 2765, Edward Vesalan ja Seppo Paakkunaisen etnohenkisen Karelia-yhtyeen Suomi Pop, pianisti Esa Helasvuon jazzin ja konserttimusiikin rajoja rikkonut Think-Thank-Funk, rumpali Matti Oilingin Happy Jazz Bandin kaksi funkahtavaa albumia sekä Esko Linnavallin johtaman nimekkäillä ulkomaisilla vierailijoilla (Dexter Gordon ym.) vahvistetun UMO:n A Good Time Was Had By All.
Musiikillakaan ei ollut selkeää linjaa jazzjulkaisuissaan. Sen 1970-luvun tuotantoon sisältyivät Seppo Paakkunaisen ja Jarmo Sermilän kokeelliset albumit, samoin Eero Koivistoisen ison yhtyeen kanssa tekemä The Original Sin. Koivistoinen oli myös mukana Esko Linnavallin nimissä 1975 julkaistulla Day is Over-albumilla, jolla soittivat tanskalaiset trumpetisti Allan Botschinsky ja basisti Niels-Henning Ørsted-Pedersen. Täysin näistä poikkesivat taas Jani Uhleniuksen johtaman orkesterin 1930-luvun swing-tyyliin tekemää kaksi albumia 1970-luvun puolivälissä.
Myös Discophon palasi 1970-luvun alussa jazziin julkaisemalla tuotteliaan Eero Koivistoisen tuolloisen sähköisen fuusiojazzin hengessä tehtyä albumia. Wahoo! ja 3rd Version osoittivat suomalaisten olevan hyvin mukana tuon suuntaisessa jazzissa. Myöhemmin varsinkin Wahoo! nousi kulttialbumiksi, jonka alkuperäispainoksesta on maksettu yli tuhatkin euroa.
Yhtiö julkaisi 1974 Suomessa vierailleen amerikkalaisen saksofonistin Charlie Marianon ja useiden tuolloisten suomalaisten kärkimuusikoiden kanssa tehdyn Reflections-albumin, joka sai jazzin johtavassa julkaisussa Down Beatissa täydet viisi pistettä. Saavutus, johon mikään muu suomalainen levy ei ole yltänyt.
Yllättäen Discophonin eniten myynyt 1970-luvun jazzalbumi oli jo veteraani-iässä olleen tenorisaksofonisti Gusse Rössin swing-tyylinen I’m Still Here. Eniten kansainvälistä huomiota yhtiön julkaisuista sai LP Thad Jones/Mel Lewis & UMO, joka julkaistiin myös USA:ssa ja oli Grammy-palkinnon ehdokkaana. Tuosta albumista Discophonin toimitusjohtaja Johan Vikstedt kertoi myöhemmin olleensa ylpein jazzurallaan.
Yllättävästi vanhoillisena pidetty Pohjoismaiden Sähkö suhtautui suopeimmin free jazziin tuottamalla useita Edward Vesalan albumeja. Yhtiön levytyspäällikön Martti Pihan seulan läpäisi Vesalan trio, hänen sooloalbuminsa sekä suomalais-saksalaisyhteistyönä tehty Hot Lotta, jolla Vesalan lisäksi soittivat saksofonistit Peter Brötzmann ja Juhani Aaltonen sekä basisti Peter Kowald. Myös Seppo Paakkunainen levytti PSO:lle kunnianhimoisen etnoaineksisen albumin Nunnu, jolla soitti sekä big band että Karelia-yhtye.
Love Records haastoi suurempia
1970-luvun merkittävin suomalaisen jazzin julkaisija oli kolmen jazztoimijan Otto Donnerin, Christer Schwindtin ja Atte Blomin 1966 perustama Love Records, jonka katalogista löytyi DDT Jazz Bandin ja Erik Lindströmin sekstetin perinnejazzia, mutta pääosa oli modernia jazzia. Yhtiön artistikaartiin kuuluivat 1970-luvulla pianisti Olli Ahvenlahti, Eero Koivistoinen, trumpetisti Mike Koskinen, Esa Helasvuo, Juhani Aaltonen ja Edward Vesala sekä Piirpauke-yhtye. Myös Otto Donner levytti omalleen yhtiölleen sekä muusikkona että säveltäjänä ja sovittajana. Yksi yhtiön merkkitöistä oli Juhani Aaltosen ja Donnerin johtaman jousiorkesterin toteuttama Strings. Kotimaisten artistien lisäksi Love julkaisi myös kuubalaista musiikkia kuten Grupo Irakerea ja Paquito D’Riveraa.
Kompassin laaja asteikko
Kompass Records perustettiin 1976. Perustajina olivat aiemmin Love Recordsissa toiminut rumpali Christian Schwindt ja monipuolinen muusikko Lasse Mårtenson. Yhtiö toimi 1980-luvun lopulle, jolloin Musiikki Fazer osti sen.
Yksi Kompassin julkaisujen painopistealueista oli jazz. Huomattava osa sen jazzlevyistä sisälsi dixielandia ja swing-pohjaista musiikkia artisteina muiden muassa DDT Jazz Band, Gusse Rössi ja Pentti Lasanen. Mutta lisäksi se julkaisi modernimpaakin jazzia kuten Jukka Linkolan oktetin, Jarmo Savolaisen trion ja kvartetin, Esko Rosvallin kvartetin, Pentti Lahden & Mircea Stanin duon ja Vladimir Shafranovin trion sekä Jari Perkiömäen ja Pekka Toivosen kvartettien esityksiä. Kompassin myynnin jälkeen Schwindt perusti lyhytikäiseksi jääneen Andania-yhtiön, jolle Jukka Perko teki levydebyyttinsä 1990.
Edward Vesalan Leo
Toinen rumpalin perustama levy-yhtiö oli Edward Vesalan Leo Records. Se julkaisi vuosina 1979–1989 kaikkiaan 15 albumia. Vesalan omien levyjen lisäksi Leon kotimaisia julkaisuja olivat Juhani Aaltonen, Rinne Radio ja Ippe Kätkä Band. Leo julkaisi myös puolalaisten ja amerikkalaisten artistien musiikkia. Legendaarisin yhtiön levyistä trumpetisti Tomasz Stankon Taj Mahal-temppelissä tekemä sooloäänitys.
Konserttitoimistosta levy-yhtiöksi: Rockadillo
Tamperelainen Tapio Korjuksen perustama 1971 perustama ohjelma- ja konserttitoimisto Rockdillo laajentui myöhemmin levy-yhtiöksi. Yhtiön tuotannon pääpaino on ollut rockissa ja etnossa, mutta sen katalogissa on ollut myös hyvinkin erityylistä jazzia. Eniten Rockadillo on julkaissut Tapani Rinteen RinneRadion ja Sakarin Kukon Piirpaukkeen sekä heidän molempien projektiluonteisten yhtyeiden äänitteitä. Yhtiölle jazzia levyttäneet myös muiden muassa Iiro Rantalala New Trio, Jarmo Saari, Joonas Haavisto ja Arttu Takalon XL.
Texicalli lisensoi Japaniin
Aiemmin levyjen maahantuojana ja tukkurina toimineen Martti Heikkisen 1996 perustama Texicalli Records ja sen alamerkki Impala oli pitkään merkittävä jazzin julkaisija. Tähän mennessä yhtiö on julkaisssut lähes 300 albumia, jotka edustavat musiikin eri genrejä.
Erityisen aktiivinen Texicalli oli jazzin julkaisijana 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen aikana. Tuolloin myös se pystyi lisensoimaan joitakin julkaisujaan Japaniin, missä myyntiluvut olivat Suomea huomattavasti korkeammat. Ansioistaan suomalaisen jazzkulttuurin edistäjänä Martti Heikkinen sai Yleisradion jazzradion Varjo-Yrjön vuonna 2007.
Yhtiön taiteilijakaartiin ovat kuuluneet Emma Salokoski, Johanna Iivanainen, Kvalda, Manuel Dunkel, Eero Koivistoinen, Markus Holkko, Mikko Hassinen, Mirja Mäkelä, Mopo, Mikko Pettisen MP4, Oddarang, Quintessence, Riitta Paakin trio, Teppo Mäkysen Teddy Rok Seven ja Tuomo Dahlblom. Texicalli vähensi jazzlevyjen julkaisemista 2010-luvulla, jolloin useimmat sen artisteista siirtyivät levyttämään muille yhtiöille.
Suomalainen Blue Note
Jazzin maineikkain levy-yhtiö on ollut 1939 perustettu Blue Note, jonka taiteilijoihin on lukeutunut lukuisa joukko eri aikojen ja tyylien johtavia jazzartisteja. Vuonna 2000 silloisen EMI-konsernin Suomen osasto sai luvan käyttää Blue Note-etikettiä suomalaisen jazzin julkaisemiseen. Kaikkiaan suomalaisia Blue Note-levyjä ilmestyi lähes kaksikymmentä, useimmat niistä 2000-luvun alkuvuosina, jolloin niiden tuottajana oli J-P Virtanen.
Eniten (5) julkaisuja oli Jukka Perkolla, jonka kaksi ensimmäistä BN-levyä, hänen Hurmio-orkesterinsa suomalaisia tangoja jazziksi versioinut vuonna 2000 ilmestynyt Music of Olavi Virta ja kahta vuotta myöhemmin Perkon ja Virtuosi di Kuhmon kanssa tekemä tuttuja virsiä sisältänyt Kaanaanmaa olivat suuria myyntimenestyksiä. Blue Notelle kaksi levyä teki Trio Töykeät, saman määrän klubien tanssijazzia soittanut U-Street All Stars. Myös Antti Sarpila teki yhden BN-levyn, jolla hän normimusiikistaan selvästi poiketen esitti Severi Pyysalon kanssa tämän sävellyksiä.
TUM panostaa laatuun
Pitkäaikainen aktiivinen jazzin harrastaja asianajaja Petri Haussila perusti TUM Recordsin 2003. Yhtiön tuotanto on pääosin suuntautunut moderniin free-henkiseen musiikkiin. Enin osa sen tuotannosta on ollut suomalaisten muusikkojen esityksiä, mutta yhtiö on myös julkaissut amerikkalaisia artisteja erityisesti trumpetisti Wadada Leo Smithin erilaisten kokoonpanojen kanssa tekemää tuotantoa.
Tähän mennessä runsaat 70 yksittäistä CD:tä ja useita monen levyn bokseja tuottaneen TUM:in julkaisut ovat korkealuokkaisesti toteutettuja. Kansikuvina on suomalaisten johtavien nykytaiteilijoiden teoksia. Myös levyjen oheisvihoissa esittäjiä ja musiikkia on perusteellisesti taustoitettu.
Suomalaisista artisteista eniten TUM-julkaisuja on Juhani Aaltosella ja Iro Haarlalla erilaisten kokoonpanojen kanssa. Myös Mikko Innanen on tehnyt yhtiölle useita julkaisuja myöskin vaihtelevien kokoonpanojen kanssa. Muita yhtiön suomalaisartisteja ovat kitaristit Raoul Björkenheim ja Kalle Kalima, kaksi ensimmäistä albumiaan yhtiölle tehnyt Ilmiliekki Quartet, Olavi Trio ja yhtiön ensialbumilla soittanut Suhkan Uhka. Yhtiön julkaisuista mittavin on Otto Donnerin johtaman yhtyeen kuuden konsertin sarjan sisältävä cd-paketti.
Yhtiöllä on alamerkki TUM Alternative, jolla on pääasiassa rockia, mutta myös lausujana esiintyvä kirjailija Hannu Salama taustallaan saksofonisti Hepa Halmeen yhtye.
Ricky-Tick Records menestyi klubijazzilla
Studiotekniikalla luodun kuvitteellisen yhtyeen Five Corners Quintetin klubien tanssittavaa klubijazzia tarjonnut single oli vuonna 2003 aloittaneen Ricky-Tick Recordsin ensimmäinen julkaisu. Yhtiön perustajat olivat Antti Eerikäinen ja Tuomas Kallio. Single menestyi niin hyvin, että The Five Corners Quintet päätettiin muuttaa myös liveyhtyeeksi, josta tuli Ricky-Tickin menestynein artisti. Sen ensimmäistä Chasin’ The Jazz Gone By-albumia myytiin noin 50 000 kappaletta Suomen lisäksi eri puolilla maailmaa. Levy vei myös yhtyeen pitkille ulkomaisille kiertueille. Esikoisen lisäksi TFCQ teki vielä kaksi albumia. Yhtyeessä soittaneet Timo Lassy, Jukka Eskola ja Teppo Mäkynen myös soololevyjä Ricky-Tickille.
Ricky-Tick Records toimi vuoteen 2011. Siihen mennessä sillä oli ollut noin 50 julkaisua artisteina myös muiden muassa Dalindèo, Auteur Jazz, Kerkko Koskinen, Jussi Lampelan nonetti ja yhtiön mukaan nimetty Ricky-Tick Big Band. Eerikäinen lopetti yhtiön toiminnan perustellen sitä suoratoiston kasvun vaikutuksella fyysisten levyjen julkaisemisen kannattavuuteen.
Eclipse Musicilla laaja artistijoukko
Itsekin vuonna 2007 perustamalleen Eclipse Music-yhtiölle levyttänyt tamperelainen kitaristi/laulaja Tapio Ylinen sai 2020 Yleisradion jazzradion Varjo-Yrjö-palkinnon ansioistaan jazzin hyväksi. Syystäkin, sillä Eclipsen vajaan 400 albumin katalogissa on erilaisten musiikkilajien joukossa myös runsaasti monen tyylisten eri puolilla Suomea vaikuttavien jazzartistien levytyksiä.
Yhtiölle ovat levyttäneet muiden muassa Pauli Lyytinen, Kadi Vija, Varre Vartiainen, Jussi Lampela Ensemble, Joonas Tuuri Quartet, Tuomas Paukku, Peela, Manuel Dunkel, Verneri Pohjola, Aki Rissanen, Timo Kämäräinen, Mikko Pettinen Why Not, Signe, Mirja Mäkelä, Silva Kalliopää, Hot Heros, Njet Njet 9, Teemu Viinikainen, Kari Ikonen, Tuomo Uusitalo, Signe, Elifantree, Raoul Björkenheim, Tuomo Antila, Maxxxtet ja Esa Pietilä.
Svart Recordsilla runsaasti uusintoja
Alkujaan raskaan metallimusiikin julkaisijaksi 2009 Tomi Pulkin ja Jarkko Pietarisen perustama Svart Records on myös julkaissut runsaasti jazzia. Merkittävä osa yhtiön jazzjulkaisuista on ollut uusintapainoksia 1960–1970 -lukujen jo klassikon asemassa olevista suomalaisista lp-levyistä.
Mittavin Svartin julkaisu on ollut Yleisradion Liisankadun studiossa 1972–1977 järjestettyjen Jazz Liisa– ja Pop Liisa– konserttien säilyneistä nauhoituksista cd- ja vinyylimuodossa julkaistu sarja, jonka esiintyjinä on valtaosa tuon vuosikymmenen keskeisistä yhtyeistä. Svart on julkaissut myös tuoreita jazzäänityksiä erityisesti Eero Koivistoisen kvartetin tuotantoa.
We Jazzilla monia kärkiartisteja
Monipuolisen jazztoimijan Matti Niveksen 2016 perustama We Jazz Records aloitti 2016. Kymmenessä vuodessa siitä on kehittynyt suomalaisen nykyjazzin tärkeä julkaisija, jolle levyttäneiden joukossa on lukuisia tämän päivän Suomijazzin merkittävimpiä artisteja.
Yhtiön noin neljänkymmenen suomalaista musiikkia sisältävien äänitteiden taiteilijakaartia ovat olleet muiden muassa Linda Fredriksson, Mopo, Ilmiliekki Quartet, Timo Lassy, OK:KO, Ainon, Superposition, Joona Toivonen Trio, Antti Lötjönen, Teppo Mäkynen ja Olli Ahvenlahti New Quintet.
Kotimaisten artistien lisäksi We Jazz on myös tuottanut monien erityisesti Berliinissä vaikuttavien ulkomaisten jazzartistien levytyksiä.
Flame Jazz Records osa laajemmasta
Turussa toimiva Flame Jazz Records on osa Jussi Fredrikssonin vetämää Flame Jazz–kokonaisuutta, joka kattaa levy-yhtiön lisäksi erilaista konserttitoimintaa ja Turku Jazz Orchestran. Vuonna 2019 perustetulle, tähän mennessä kolmisenkymmentä albumia julkaisseelle Flame Jazz Recordsille ovat levyttäneet Fredrikssonin lisäksi muun muassa saksofonisti Max Zengerin erilaiset kokoonpanot, trumpetisti Ilkka Arolan etnojazzia soittava Sound Tagine, Riitta Paakin kvartetti, Turku Jazz Orchestra sekä laulajattaret Kadi Vija, Josefiina Vannesluoma, Nina Mya ja Siina Suutarinen.
Muusikoiden omia levy-yhtiöitä
Suomessa on toiminut useitakin muusikoiden perustamia ja pääasiassa heidän omaa tuotantoaan julkaisevia yhtiöitä.
Ensimmäinen oli Eero Koivistoisen 1980-luvun alussa perustama Pro Records, joka vuoteen 2000 mennessä julkaisi 10 albumia. Ensimmäinen oli Koivistoisen amerikkalaisten huippumuusikoiden kanssa tekemä Picture in Three Colours. Koivistoisen erilaisten kokoonpanojen lisäksi Pro Records julkaisi myös Kari Kompan johtaman Tampere Big Bandin, Pentti Lahden ja Jani Malmin yhtyeiden levyt.
Vuonna 1990 aloitti klarinetisti/saksofonisti Antti Sarpilan Antti Sarpila Music, joka on keskittynyt julkaisemaan Sarpilan omien swingiä soittavien kokoonpanojen äänitteitä. Niitä on kertynyt yhtiön katalogiin runsaat 30.
Modernimpaa musiikkia julkaisseen turkulaisen kitaristi Niklas Winterin vuonna 2000 perustama Abovoice. Yhtiön julkaisuvauhti on ollut melko verkkaista, sillä se on julkaissut toimintansa aikana 20 albumia. Useimmilla niistä soittaa Winter sekä koti- että ulkomaisten, etupäässä ruotsalaisten muusikoiden kanssa. Muita yhtiölle levyttäneitä artisteja ovat olleet André Sumelius, Kari Heinilä, Kalle Kalima ja Severi Pyysalo & The Monkners.
Samana vuonna 2000 aloitti saksofonisti Mikko Innasen kumppaneineen perustama jazzia ja vapaata improvisointia tarjoava Fiasko Records, jolla kevääseen 2026 mennessä oli lähes 40 julkaisua pääosin cd:inä, mutta myös vinyylimuodossa ja digitaalisesti ladattavina. Suuri osa Fiaskon äänitteistä on Mikko Innasen omien yhtyeiden (Plop, Innkvisitio, Gourmet, Autonomus) julkaisuja. Fiaskolle ovat levyttäneet myös kitaristi Esa Onttosen Gnomus, rumpalit Mika Kallio ja Mikko Hassinen sekä pianisti Kari Ikonen.
2000-luvun alkupuolella merkittävä jazzin levyttäjä oli New Yorkissa asuvan rumpali Klaus Suonsaaren KSJazz. Yhtiö julkaisi lähes 20 CD:tä. Katalogista löytyy neljän Nordic Trinity-yhtyeen (Suonsaari, Juhani Aaltonen ja kitaristi Mikko Iivanainen) levyn lisäksi mm. Jarmo Savolaisen, Teemu Viinikaisen, Jukkis Uotilan, Aki Rissasen ja Manuel Dunkelin levytyksiä.
Suomalaisia ulkomaisilla yhtiöillä
Myös ulkomaiset levy-yhtiöt ovat julkaisseet suomalaista jazzia. Ensimmäinen niistä on ollut saksalainen ECM. Sille levytti Edward Vesala useita merkittäviä albumeja 1970–1990-luvuilla suomalaisten ja ulkomaisten muusikkojen kanssa. Vesalan puoliso Iro Haarla on puolestaan levyttänyt 2000-luvun puolella useita ECM-albumeja, joista suurimittaisin on ollut sinfoniaorkesterin kanssa toteutettu Ad Lucem (2016).
Suomalaisia ECM-artisteja ovat olleet myös kitaristi Raoul Björkenheim, jonka Krakatau-yhtyeen ECM:n julkaisema Volition voitti ensimmäisen Suomessa jaetun Jazz Emman 1992. ECM:n lisäksi Björkenheim on tehnyt useita levyjä amerikkalaiselle Cuneiform-yhtiölle. ECM-artisti on myös rumpali Markku Ounaskari, joka on suomalaisten ja pohjoismaisten muusikkojen kanssa tehnyt yhtiölle neljä albumia.
Etupäässä klassista musiikkia julkaisevalla Naxos-yhtiöllä oli 1990-luvulla toiminut Naxos Jazz-alamerkki, jonka suomalaisartisteja olivat alttosaksofonisti Pekka Pylkkänen, pianisti Lenni Kalle Taipale sekä yhtiölle kaksi levyä tehnyt UMO Jazz Orchestra. Lisäksi yhtiön toinen alamerkki Naxos World julkaisi Eero Koivistoisen tuottamia mosambikilaisen ja eteläafrikkalaisen musiikin äänitteitä.
Englantilainen 2008 perustettu Edition Records on myös ollut aktiivinen suomalaisen nykyjazzin julkaisija. Yhtiölle levyttäneisiin lukeutuvat trumpetisti Verneri Pohjola, pianistit Aki Rissanen ja Alexi Tuomarila, joilta jokaiselta on ilmestynyt useita Edition-albumeja.
Saksalainen ACT on myös levyttänyt suomalaisia jazzmuusikkoja. Ylivoimaisesti eniten ACT-levyjä on tehnyt pianisti Iiro Rantala, joka on tehnyt yhtiölle pitkälti toistakymmentä levyä omissa nimissään ja myös ollut mukana yhtiön monissa erilaisissa erikoisprojekteissa. Jazzin lisäksi Rantala on levyttänyt yhtiölle myös klassista musiikkia.
ACT on myös julkaissut myös Jukka Perkon ja Verneri Pohjolan levyjä, mutta eri syistä yhteistyö on rajoittunut 1–2 julkaisuun.
Lähde: Hans Westerberg: Suomalaiset jazzlevytykset 1932–1976. Suomen Jazzliitto, Helsinki 1977