Musiikinopetuksen luonnetta on tavattu hahmotella sen mukaan, onko se virallista oppimista (formal learning) vai onko se arkioppimista (informal learning). Näiden väliin mahtuu laaja ja vaikeasti hahmottuva epävirallisen oppimisen (non-formal learning) alue, jossa ei jaella tutkintodiplomeita muttei myöskään puuhastella ihan vain huvin vuoksi. Jazzmusiikki on operoinut näillä kaikilla alueilla.
Vuosiluvuissa mitattuna virallista jazzopetusta on ollut kaikkein vähiten. Klaus Järvisen johtama Oulunkylän Pop/Jazz Musiikkiopisto (nyk. Pop & Jazz Konservatorio) aloitti toimintansa lokakuussa 1972. ”Ogelin” perustaminen oli merkkitapaus, joka vähitellen mullisti musiikinopetuksen Suomessa. Pop ja jazz alkoivat ujuttautua oppilaitosjärjestelmään taidemusiikin seuraksi. Vuonna 1983 jazz kipusi korkeakoulutasolle, kun Sibelius-Akatemiaan perustettiin jazzosasto.
Miten jazzia oikein opittiin ennen näitä murroskohtia? Ensimmäiset yritykset luoda tavoitteellista oppimisjärjestelmää jazzin ympärille syntyivät jo 1930-luvulla. Tosin tuolloin ei vielä niinkään puhuttu jazzin vaan tanssimusiikin oppimisesta.
Dallapén opit
Tammikuun 15. päivä 1934 Helsingissä perustettu yksityinen Dallapé-opisto edusti opetusta, joka näkökulmasta riippuen oli joko virallista tai epävirallista. Kuuluisan tanssiorkesterin nimeä kantaneen opiston toiminta oli kunnianhimoista. Dallapén soittajat antoivat muun muassa puhallin- ja rumpuopetusta. Olipa opistolla oppimateriaaliakin, virallisesti jopa paljon, sillä Dallapé oli onnistunut vakuuttamaan veroviranomaiset siitä, että yhtyeen suositut lauluvihot olivat koulutusaineistoa. Olihan niissä sen merkiksi nuottikirjoitustakin. Näihin tuotteisiin sovellettiinkin kevyempää myyntiverotusta.
Höyrylaiva Andanialla Suomeen vuonna 1926 saapunut ja asettunut amerikansuomalainen tanssimuusikko Wilfred ”Tommy” Tuomikoski toimi monissa yhtyeissä. Hän soitti reilun vuoden ajan myös Dallapéssa, juuri silloin, kun opisto aloitti toimintansa. Tuomikosken vuonna 1934 ilmestynyt Helppotajuinen saksofoonikoulu (uusi painos Saxofonikoulu 1954 ja Helppotajuinen saksofonikoulu 1988) oli Dallapé-opiston oheistuotteita ja samalla ensimmäinen saksofonin soitinopas Suomessa.
Aihe selvästi kiinnosti Tuomikoskea. Hän kirjoitti soitinopiskelusta muutaman artikkelin Rytmiin ja muihin aikakauslehtiin, minkä lisäksi hän opetti opistolla, antoi yksityistunteja ja muutenkin opasti suomalaisia soittajia etenkin jazz-tyylisen fraseerauksen ja improvisoinnin saloihin.
Dallapén orkesteritaru on pienin tauoin kestänyt yli sata vuotta. Opistolle kävi huonommin. Verottaja päätti lopulta, että yhtyeen lauluvihot eivät ole opetusmateriaalia vaan veronalaista julkaisutoimintaa. Suomen ensimmäinen pelkästään rytmimusiikkia tarjonnut opisto ajautui taloudellisiin vaikeuksiin ja sulki ovensa jouluna 1936. Viimeisenä vuonna opetusta annettiin 135 oppilaalle.
Kattiloita ja radiotaajuuksia
Dallapé-opiston jälkeen virallista rytmimusiikin opetusta ei ollut pitkään aikaan eikä oikein epävirallistakaan. Soittajat ja laulajat kehittelivät jazz-taitojaan niin sanotun arkioppimisen eli työn, vapaa-ajan ja kodin piirissä.
Muusikkomuistelmat usean sukupolven ajalta tarjoavat tästä viihdyttäviä esimerkkejä. Joku opetteli kuulonvaraisesti äänilevyltä jazzsooloja. Joku toinen oli nähnyt Gene Krupan villiä rummuttelua elokuvissa ja yritti kotona tehdä saman kattiloilla. Oli epämääräisiä kirjekursseja, musiikkilehtien artikkeleita. Moni tapaili pianosta sointuja tai puhaltimestaan melodioita kuunnellessaan kaukaisten radioasemien konsertteja ja levyohjelmia.
Tämä jazzin arkioppimista koskeva väite ei lepää pelkkien muistelujen varassa. Harrastajamuusikko Lars Rikberg kirjoitti vuonna 1958 kyselyotantaan perustuvan sosiologian tutkielman tanssimuusikoiden ammattiryhmästä. Se oli alan ensimmäinen akateeminen selvitys. Rikbergin mukaan noin kolme neljäsosaa muusikoista oli perehtynyt soittamiseen oma-aloitteisesti tai yksityisopetuksen avulla.
Rikbergin tutkielmassa huomio kiinnittyy kuitenkin myös siihen, että neljäsosa soittajista oli hankkinut taitoja musiikkikouluista ja konservatorioista. Niissä ei opetettu tanssimusiikkia vaan pääosin eurooppalaista klassista taidemusiikkia. Käytännön toiminnassa soittajat sitten sovelsivat klassisen musiikin perinteestä kummunneita nuotinluku- ja teoriataitojaan kuka milläkin tavalla. Monet soittajista olivat opiskelleet Sibelius-Akatemiassa.
Suomen Muusikkojen Liitto järjesti toimeliaan sihteerinsä Olli Hämäläisen organisoimina jäsenilleen jonkin verran kursseja eri puolella Suomea. Hämäläinen tunnettiin muusikkopiireissä paremmin nimellä Olli Häme. Hän oli tunnettu orkesterinjohtaja ja henkeen ja vereen jazzmies, olipa hän kirjoittanut kirjankin jazzin historiasta. Rytmin voittokulku ilmestyi vuonna 1949 ja sisälsi yhden luvun verran myös Suomen jazzmusiikin historiaa. Kirjassa tosin puhuttiin tanssimusiikista eikä niinkään jazzista, mutta näin tapahtui yleisesti vielä 1950-luvulla ja 1960-luvun alussakin.
Jazzin paineet
Sibelius-Akatemia käytävillä alkoi 1960-luvulla liikkua nuoria jazzintoilijoita, kuten Otto Donner, Seppo Paakkunainen ja Heikki Sarmanto, jotka eivät pitäneet kynttilää vakan alla. He vaativat ajanmukaista opetusta ja niittivät myöhemmin mainetta säveltäjinä, soittajina ja myös kouluttajina. Jazzin koulutuspaine Suomen ainoassa musiikin korkeakoulussa alkoi kasvaa.
Jazzin ja hieman myös popmusiikinkin puolestapuhujia saattoi tavata etenkin koulumusiikkiosastolla, jota 1970-luvun alussa veti musiikkipedagogi Ellen Urho. Hän ymmärsi uuden rytmimusiikin koulutustarpeen ja alkoi järjestää opetusta. Tarjolla oli muun muuassa kursseja rumpujen soitosta, vaikkapa Matti Koskialan oppaalla täydennettynä. Systemaattisempi opetustarjonta käynnistyi kuitenkin muualla.
Alkutahdit Oulunkylästä
Sibelius-Akatemiasta 1960-luvun alussa valmistunut musiikinopettaja Klaus Järvinen järjesti vuosikymmenen jälkipuoliskolla Oulunkylän yhteiskoulun oppilaille koulutuntien jälkeen rytmimusiikin opetusta. Vuonna 1967 perustettu ja valtakunnallista huomiota herättänyt Oulunkylän yhteiskoulun Brass Band oli ensimmäinen big band suomalaisessa koulumusiikissa. Pian big bandeja virisi muuallekin, esimerkiksi Espooseen Tapiolan yhteiskouluun, jossa toimintaa veti Markku ”Mape” Lappalainen.
Peruskoulu-uudistuksen yhteydessä koulujen vapaaehtoinen musiikkiharrastus joutui kuitenkin uhan alle. Oulunkylässä ainoa vaihtoehto jatkaa toimintaa oli perustaa uusi oppilaitos. Opetusmalli oli jo olemassa, sen olivat suunnitelleet Klaus Järvinen, Seppo ”Paroni” Paakkunainen, Ilpo Saastamoinen ja Edward Vesala. Mallin pohjalta syntyi vuonna 1972 Oulunkylän Pop/Jazz Musiikkiopisto, jota Järvinen ryhtyi vetämään Oulunkylän yhteiskoulun tiloissa taustatukenaan puolisonsa Seija Järvinen. Näin alkoi jazzmuusikoiden virallinen koulutus Suomessa.
Oulunkylässä opetettiin nimensä mukaisesti poppia ja jazzia. Suurta yleisöä ja opiskelijoita kiinnosti enimmäkseen pop, jazz sen sijaan oli arvostettua niin kouluttajien kuin kulttuuripolitiikan vaikuttajien keskuudessa. Suurin osa opettajista tunnusti enemmän jazz- kuin poptaustaa. Tämä näkyi myös siinä vaiheessa vuonna 1979, kun opistoon perustettiin alan ensimmäiset vakituiset opettajatoimet. Lehtoriksi valittiin Kaj Backlund, josta oli jo muodostunut jazzmusiikin keskeinen teoreetikko Suomessa.
Harkinnanvaraisen valtiontuen, Helsingin kaupungin tuen ja lukukausimaksujen varassa toimineen opiston tavoite oli päästä pysyvän valtiontuen piiriin ja edetä tutkintokoulutusta tarjoavaksi konservatorioksi. Tämä toteutui vuonna 1986.
Jazz & Sibelius-Akatemia
Kesti oman aikansa ennen kuin Sibelius-Akatemia huomioi muitakin musiikinlajeja kuin eurooppalaista klassista taidemusiikkia. Johtohenkilöiden suhde jazziin tuli ajan mittaan suopeammaksi. Joidenkin Sibelius-Akatemiassa klassista musiikkia opiskelleiden jazzmuusikoiden unelmien kohde oli Berklee College of Music, Boston USA. Heikki Sarmanto oli ensimmäinen, joka opiskeli siellä 1960-luvun lopulla.
Sibelius-Akatemian jazzopetus alkoi Sarmannon perustaman Jazzstudion merkeissä 1975 rehtori Veikko Helasvuon kaudella. Vierailijaksi saatiin maineikas säveltäjä-pedagogi, Third Stream -tyylisuunnan kehittäjä, Gunther Schuller New England Conservatorysta, Bostonista.
Seuraava etappi oli jazzmusiikin maisteriohjelman suunnittelu 1982, jolloin rehtorina oli Ellen Urho. Asiantuntijaksi pyydettiin englantilainen basisti-säveltäjä Graham Collier (hän oli UMOn ensimmäinen ulkolainen vierailija). Viiden oppilaan ryhmä aloitti opintonsa uuden opetussuunnitelman pohjalta 1983. Kaj Backlund valittiin ensimmäiseksi lehtoriksi. Hän toimi virassa kaksi ensimmäistä vuotta, muut opettajat olivat tuntiopettajia. Jazzosasto ei ollut vielä itsenäinen, vaan se muodosti kansanmusiikkiosaston kanssa yhteisen hallinnollisen yksikön.
Jukkis Uotila aloitti jazzosaston lehtorina syksyllä 1986, ja hänestä tuli koulutusohjelman ensimmäinen johtaja. Uotila sai apulaisprofessuurin viran 1994, jolloin rehtorina vaikutti Lassi Rajamaa. Osaston johtajana on vuodesta 2009 lähtien toiminut Jussi Kannaste. Maisterikoulutuksen kesto on noin viisi vuotta. Siihen päästäkseen opiskelijan on ensin suoritettava kandidaatin tutkinto.
Sibelius-Akatemian jazzlinja on saavuttanut Jukkis Uotilan johdolla korkean kansainvälisen tason. Koulutusohjelmassa onkin ollut opiskelijoita myös ulkomailta Yhdysvaltoja myöten. Jazzosastolle otetaan vuosittain vain viisi tai kuusi opiskelijaa. Hakijoita on moninkertainen määrä, ja osasto onkin usein ollut kärkisijoilla, kun Suomessa on tilastoitu, mihin on kaikkein vaikein päästä opiskelemaan.
Jazzmusiikin koulutus tarjoaa syvällisen oppimisen lisäksi myös opintojen aikana syntyneitä verkostoja. Niistä on hyötyä uran myöhemmissä vaiheissa. Yhdysvaltalainen saksofonisti Dave Liebman kehotti jo 1980-luvulla vierailunsa aikana opiskelijoita pysymään hyvissä väleissä, sillä seuraavat 30–40 vuotta he tulisivat pestaamaan toinen toisiaan yhteisille keikoille.
Metropolia
Pääkaupunkiseudulla toimivassa Metropoliassa on voinut vuodesta 2008 lähtien suorittaa ammattikorkeakoulututkinnon myös pop/jazzmusiikissa. Opettajina on suomalaisia huippumuusikoita sekä ulkolaisia vierailijoita. Metropolia Big Bandia johtaa Antti Rissanen.
Ebeli
Ebeli on Espoon musiikkiopiston itsenäinen pop/jazzlinja, joka tarjoaa espoolaisille nuorille tasokasta rytmimusiikin opetusta. Rehtori Mirja Mäkelän lisäksi opettajina on lukuisia suomalaisia huippumuusikoita. Ebelissä ei anneta alkeisopetusta, pyrkijöiltä toivotaan perusteiden hallintaa. Ikärajat Ebelin oppilailla ovat noin 10–24 vuotta.
Kesäleirit ja workshopit
Kesäisin järjestetyillä musiikkileireillä on iso merkitys, varsinkin nuorille osallistujille. Vuonna 1971 alkanut valtakunnallinen Popjazzleiri on niistä pitkäikäisin. Rytmimusiikin leiri on tarkoitettu aikuisille ja nuorille – niin harrastelijoille kuin pidemmälle ehtineille.
Big band -kesäkurssi on toiminut vuodesta 1983 lähtien Imatra Big Band Festival -tapahtumaviikon yhteydessä. Kansainvälisestikin merkittävän koulutustapahtuman opettajina on ollut myös kansainvälisiä huipputekijöitä. Esimerkiksi Herb Pomeroy, Michael Abene ja Jim McNeely.
Muita kesäleirejä
Jazzin opiskelu ulkomailla
Kansainvälisestä jazzin huippuopetuksesta saatiin ensimakua Jyväskylän kesän workshopeissa 1960-luvun jälkipuoliskolla. Festivaalin johtaja Seppo Nummi oli suopea jazzmusiikille ja antoi Heikki Sarmannolle mahdollisuuden järjestää festivaalien yhteyteen viikon pituinen Jazz-workshop. Opettajina olivat yhdysvaltalaiset George Russell 1966 ja 1967, Art Farmer 1968, Herb Pomeroy 1969 ja Charlie Mariano 1970. Russell johti leirille koottua big bandia ensimmäisillä Pori Jazz -festivaaleilla 1966.
Berklee College Of Music – aikanaan parhaana pidetty jazz-korkeakoulu – veti puoleensa muusikoita ympäri maailmaa. Kansainvälisen jazzkoulutuksen kehityksen myötä sen rinnalle on tullut muitakin vaihtoehtoja. Erasmus-vaihto-ohjelma ja koulujen väliset sopimukset ovat mahdollistaneet opiskelun kohtuullisin kustannuksin. Opiskelijat ovat tuoneet vaikutteita kotimaahansa ja verkostoituneet kansainvälisesti.
Suomalaiset jazzmuusikot ovat vuosikymmenien aikana opiskelleet muun muassa seuraavissa musiikki korkeakouluissa:
- Manhattan School of Music
- The Juilliard School, New York
- Conservatorium van Amsterdam – AHK
- Conservatoire de Paris
- Rhythmic Music Conservatory, Copenhagen
The IASJ (International Association of Schools of Jazz) on jazzkoulujen kansainvälinen yhteysjärjestö joka järjestää vuosittain tapahtumaviikon eri puolilla maailmaa. Sibelius-Akatemian jazzosasto sai kunnian isännöidä sitä 2023.
Janne Mäkelä on kirjoittanut artikkelin alkuosan ja Eero Koivistoinen luvut Sibelius-Akatemiasta eteenpäin.
Lähteet
Leena Isbom: Suomijazzia musiikkioppilaitoksista. Pitkä työ kantaa hedelmää. Rytmihäiriöitä. Uuden Suomi-jazzin nousu. Toim. Markus Partanen. Like: Helsinki 2007, 59–68.
Jaakko Lind: Siihen loppui satumaa. BoD: Helsinki 2025.
Janne Mäkelä: Rytmioppia. Pop & Jazz Konservatorio 1972–2022. SKS: Helsinki 2022.
Janne Mäkelä: Pop & Jazz Konservatorion tarina. Pop & Jazz Konservatorion kotisivut. 2022.
Lars Rikberg: Tanssimuusikot ammattiryhmänä. Sosiologinen tutkimus tanssimuusikoiden ammattikunnan rakenteesta ja heidän ammattielämänsä tapahtumista. Sosiologian laudaturtutkielma, Helsingin yliopisto. Julkaisematon, Musiikkiarkiston kokoelmat. 1958.
Marko Tikka & Toivo Tamminen: Tanssiorkesteri Dallapé. Suomijatsin legenda 1925–2010. SKS: Helsinki 2011.
Wilfred H. Tuomikoski: Saxofonikoulu. Alk. Helppotajuinen saksofoonikoulu, 1934. Musiikki Oy: Helsinki 1954.