Toinen maailmansota päättyi Euroopassa toukokuussa 1945. Suomessa sota oli jatkunut Lapissa huhtikuun loppuun. Sodan päättyessä säännöstelytalous jatkui täällä, sillä useimmista aineellisista hyödykkeistä oli pula. Mutta ehkä yllättävästikin aineellisen niukkuuden keskellä musiikki kukoisti.
Sodan päättymisen vuoksi järjestetyistä rauhantansseista Helsingin rautatientorilla on ikoninen valokuva, jossa Jaakko Vuormaan iso orkesteri tanssittaa torin täyttänyttä yleisöä. Samassa tilaisuudessa soitti toinenkin big band. Se oli tuon ajan suosittu multi-instrumentalisti Erkki Ahon orkesteri, joka sodan aikana oli saanut runsaasti sovituksia tuolloin tykistön tulenjohtajana palvelleelta Toivo Kärjeltä.
Aho oli myös liikemies, joka sodanjälkeisessä Suomessa huomasi busineksen teon orkesterin pyörittämistä paremmaksi ansaintakeinoksi. Niinpä hän 1945 luovutti orkesterinsa sen rumpalille Ossi Aallolle, jonka johdolla siitä tuli 1940-luvun loppupuolen kiistatta paras iso orkesteri. Se soitti ohjelmistossaan Aallon hankkimia useiden amerikkalaisten isojen orkestereiden alkuperäissovituksia. Orkesterissa soitti useita ajan parhaita muusikkoja, joista monet myös perustivat ennen pitkää omia kokoonpanojaan. Heitä olivat muiden muassa trumpetisti Ossi Runne, saksofonistit Leo Kähkönen ja Göran Ödner sekä basisti Erik Lindström. Orkesteri teki 1940-luvun loppuvuosina kolme kuukauden kestänyttä kiertuetta Ruotsissa. Siellä sen kerrotaan herättäneen ihmetystä taidokkuudellaan ja monipuolisella ohjelmistollaan.
Valitettavasti Aallon iso orkesteri ei päässyt levyttämään. Aallon johtaman kokoonpanon ensilevytys tehtiin vasta 1950, jolloin iso orkesteri oli pienentynyt sekstetiksi. Tosin 1960-luvun puolivälissä koottiin Ossi Aallon vuoden 1947 orkesteri tekemään muisteluohjelma televisioon ja radioon. Mukana olivat lähes kaikki orkesterin alkuperäisjäsenet. Tästä ohjelmasta säilynyt Jersey Bounce julkaistiin sittemmin Suomen Jazz-arkiston tuottamalla Suomalainen Jazz 1929-1959-sarjan cd-levyllä. Äänitys osoittaa orkesteri olleen varsin laadukas swing-orkesteri.
1940-luvulla toimi Suomessa muitakin isoja orkestereita. Näihin lukeutuivat trumpetisti Olavi Koskelan jo sodan aikana perustama orkesteri, Jaakko Vuormaan (Furman) lyhytikäiseksi jäänyt big band ja vain ajoittain 1940-1950 -lukujen vaihteen tienoille toimineen rumpalina aloittaneen, basistiksi siirtyneen Olli Hämeen iso orkesteri. Samoihin aikoihin Helsingin lisäksi myös maakunnissa syntyi lukuisia paikallisten tanssimuusikoiden perustamia isoja orkestereita.
Muutenkin 1940-luvun lopulle tyypillistä oli, että varsinkin suuremmissa kaupungeissa silloisissa tanssiorkestereissa oli monesti 6-8 muusikkoa. Ohjelmistossa niillä oli tavanomaisen tanssi- ja iskelmämusiikin lisäksi myös swing-pitoista jazzia.
Muusikoiden lisäksi merkittäviä jazztoimijoita olivat 1940-luvun puolivälistä lähtien innokkaat jazzin harrastajat Paavo Einiö, Harry Orvomaa ja Johan Vikstedt, He perustivat Swing 45:n ja sitä 1946 seuranneen Jive Club ry;n, joka järjesti jam sessioita, konsertteja ja orkesterikilpailuita Helsingissä. Jive Clubista syntyi 1947 Suomen Rytmikerhojen Liitto, jolla oli useita paikallisosastoja ympäri maata.
Orkesterikilpailujen aikaa
Orkesterikilpailut olivat 1950-luvun alkuun asti merkittävä näyteikkuna silloiseen suomalaiseen jazziin, koska niihin otti osaa maan parhaina pidettyjä kokoonpanoja. Niissä myös nousi esiin monia tulevia Suomi-jazzin kärkimuusikoita. Tuomareina kilpailuissa oli vanhemman polven muusikkoja kuten Toivo Kärki, Klaus Salmi ja Ingmar Englund sekä Jive Clubin puuhamiehiä.
Ensimmäisen kilpailun järjesti Jaakko Vuormaa huhtikuussa 1945. Kilpailun voitti turkulainen Boogie-Makers, jonka parhaaksi soittajaksi arvioitiin tenoristi Gusse Rössi. Toisen sijan saaneessa Five Jazzmen-kokoonpanossa taas soitti sähkökitaristi Herbert Katz. Palkintosijojen ulkopuolellejääneissä kokoonpanoissa oli mukana muiden pianisti Valto Laitinen ja kitaristi Sami Ahokas, joka seuraavina vuosina otti useasti osaa kilpailuihin omien yhtyeidensä kanssa.
Seuraavina vuosina järjestäjiä olivat Jive Clubin lisäksi Tanssi- ja kabaretmuusikot ry. Vuoden 1946 kilpailuissa oli mukana seitsemän yhtyettä., joista ylivoimaisen voiton vei Erik Lindströmin orkesteri pianisti Kalevi Hartin yhtyeen tullessa toiseksi. Seuraavana vuonna 1947 Kalevi Hartti voitti ja dixieland-trumpetisti Stig Wennströmin yhtye tuli toiseksi. Helsinkiläisten kokoonpanojen lisäksi kisassa oli yhtyeitä Kotkasta, Kuopiosta ja Lohjalta.
Vuoden 1948 kilpailuissa 8. toukokuuta oli kaksi sarjaa, isot ja pienet orkesterit. Porkkanana oli kummankin sarjan voittajalle luvattu levytys. Jokainen kilpaileva kokoonpano soitti kolme kappaletta. Isojen kokoonpanojen sarjassa suurin oli Kymenlaaksosta tulleen Pentti Metsärinteen 13-miehinen orkesteri. Kalevi Hartin yhtyeessä oli yhdeksän soittajaa, Sami Ahokkaan Music Mixers’eissa kahdeksan ja Stig Wennströmin Dixieland Jazz Bandissa seitsemän. Tyylillisesti ne olivat hyvinkin erilaisia Ahokkaan bebopia lähentyvästä jazzista Wennströmin dixielandiin. Yllättäen Wennström voitti modernimpaa musiikkia edustavat kilpailijansa.
Pikkuyhtyesarjassa taas voiton vei selvästi bebopillaan tuomariston vakuuttanut hämeenlinnalaisen haitaristi Kauko Viitamäen kvintetti, jossa soittivat hänen veljensä Kalevi Viitamäki alttosaksofonia sekä Tauno Suojärvi bassoa ja hänen Teuvo-veljensä kitaraa. Pian Teuvo Suojärvi siirtyi kitarasta pianoon tullen Suomen johtavaksi jazzpianistiksi koko 1950-luvuksi.
Palkinnoiksi luvatut levytykset tehtiin kesäkuussa. Wennströmin yhtyeen levytyskappale dixieland-klassikko Darktown Strutters Ball ja Viitamäen taas Dizzy Gillespien säveltämä Groovin’ High. Paradoksaalisesti jazzin silloisia ääripäitä edustaneet esitykset olivat tyylilajiensa ensimmäiset levytykset Suomessa.
Seuraavana vuonna helmikuussa 1949 osa orkesterisarjan kisaajista oli samoja kuin edellisenä vuonna. Voitto meni rumpali Leo Lindblomin solistiorkesterille, jossa merkittävin solisti oli klarinetisti Seppo Arjanne. Astetta modernimmin soittanut Sami Ahokkaan Music Mixers tuli toiseksi Siinä soitti muun muassa Suomen ensimmäisenä bebop-tyylin omaksuneena trumpetistina pidetty Ossi ”Ozzy ” Heinonen. Kolmas ja neljäs sija menivät Kymenlaaksoon Pentti Metsärinteen ja Tauno Heinosen orkestereille.
Yhtyesarjassa parhaaksi äänestettiin jälleen Kauko Viitamäen kvintetti. Tuon vuoden kilpailun ohjelmalehdestä huomaa useimpien nuortenkin muusikoiden yhtyeiden ohjelmiston olleen varsin konservatiivista ikivihreisiin tukeutuvaa. Poikkeuksena olivat Viitamäen ja Ahokkaan bebopia soittaneet kokoonpanot. Voittonsa jälkeen Viitamäen kvintetti äänitti jälleen yhden levypuolen. Kappale oli Woody Hermanin orkesterin ohjelmistosta tuttu Northwest Passage.
Edellisen vuoden tapaan levyn kääntöpuolen sai Stig Wennströmin dixieland-yhtye.
Orkesterikilpailut jatkuivat alkuperäismuodossaan vuoteen 1950. Tuolloin orkesterisarjassa oli vain kaksi osallistujaa. Aiemmin useita kertoja toiseksi tullut Sami Ahokkaan Music Mixers voitti vihdoin. Yhtyesarjassa seitsemän osanottajan joukosta parhaaksi arvioitiin basisti Jorman Weneskosken.
Rytmi ja Rytmin voittokulku
Vuonna 1949 ilmestyi ensimmäinen suomenkielinen jazzia käsittelevä kirja. Tekijänä oli jo monessa roolissa siihen mennessä esiintynyt modernin jazzin puolestapuhujana ollut Olli Häme. Teos oli kattavasti ja analyyttisesti, mutta selkeästi kirjoitettu kuvaus jazzin vaiheista. Se kesti hyvin vertailun siihen mennessä julkaistujen ulkomaisten jazzin historiateosten rinnalla. Se koettiinkin varsin tarpeelliseksi ja se säilyi pitkään ainoana jazzin perusteoksena Suomessa.
Samana vuonna Rytmi-lehti alkoi ilmestyä uudelleen. Lehden julkaisu oli ollut katkolla vuodesta 1939 lähtien. Vaikka lehden perustaja Cecil Backmansson oli mukana myös Rytmin uudessa tulemisessa, varsinaisen työn tekivät Jive Clubin aktivistit Paavo Einiö, Johan Vikstedt ja Harry Orvomaa.
Vierailijoita ulkomailta
Maailmansodan jälkeen amerikkalaisia orkestereita alkoi vierailla Euroopassa tihenevään tahtiin. Suomeen kiertueet eivät osuneet. Ensimmäiset amerikkalaiset täällä nähdyt jazzartistit olivat Rytmikerhojen Liiton Suomeen tuomat laulajatar Maxine Johnson ja hänen aviomiehensä tenoristi Franz Jackson, joka oli aiemmin soittanut muiden muassa Fletcher Hendersonin, Earl Hinesin ja Roy Eldridgen orkestereissa. He saapuivat Suomeen marraskuussa 1947 ja esiintyivät Fenniassa suomalaisten soittajien kanssa, He tekivät täällä yhden kappaleen sisältäneen ns. pikalevyn, joka sittemmin julkaistiin englantilaisella suomalaista jazzia esittelevällä kokoelma-lp:llä 1970-luvulla. Vuonna 1912 syntyneen Franz Jacksonin ura jatkui vielä pitkään, sillä hän levyttikin vielä 2000-luvun puolella vierailijana modernin tenoristin James Carterin albumilla. Jackson kuoli 2009.
Jos Johnsonin ja Jacksonin vierailua ei juuri noteerattu, sitäkin enemmän huomiota sai Louis Armstrongin ensimmäinen vierailu Suomessa 10. lokakuuta 1949. Armstrongin tuolloisessa All Stars-kokoonpanossa soittivat pasunisti Jack Teagarden, klarinetisti Barney Bigard, pianisti Earl Hines, basisti Arvell Shaw ja rumpali Cozy Cole. Laulusolistina oli Velma Middleton.
Saapuessaan Malmin lentokentälle Armstrongia oli vastaanottamassa orkesterin lisäksi sankka joukko silloisia jazztoimijoita. Fazerin konserttitoimiston järjestämä vierailu oli myös yleisömenestys, sillä Messuhallin konsertissa oli 5 000 kuulijaa. Konsertin jälkeen yhtyeellä oli vielä toinen esiintyminen ravintola Adlonissa.
Särön vierailun aikaansaamaan innostukseen saivat sanomalehdissä olleet nuivat kritiikit konsertista. Useimmat lehdet olivat näet lähettäneet konserttiin klassisen musiikin arvostelijoita tai muutenkin jazziin kielteisesti suhtautuvia kirjoittajia. Monissa lehdissä käytiinkin seuraavina päivinä kiivasta polemiikkia jazzin harrastajien vastatessa ärhäkästi kielteisiin kritiikkeihin. Seuraus tästä Armstrong-debatista oli, että sanomalehdet pestasivat pian jazzkirjoittajiksi siitä myös tietäviä.